Rekry

Floatin rekry – Etsimme yksikön päällikköä Kallioon!

Float Kallio on yli seitsemän vuoden ajan tarjonnut helsinkiläisille rentoutusta, palautumista ja aistiärsykkeettömyyttä.

Etsimämme henkilö vastaa Kallion toimipisteen operatiivisesta toiminnasta ja toimii kelluttajiemme, eli tiimiläistesi, lähimpänä esihenkilönä. Työssä on vahva autonomia ja tavoitteemme on, että yksikkö pyörii kokonaisuudessaan sinun johdollasi. Duunia tehdään lähellä yrityksen johtoa, kelluttajia ja asiakkaitamme, mutta kuitenkin itsenäisesti.

Alla lueteltu pääasialliset työtehtäväsi – ja mitä niiden onnistuminen meistä sinulta vaatii:

1. Toimipisteiden operatiivisen toiminnan johtaminen ja toteuttaminen – organisointi- ja päätöksentekokyky auttaa tässä.
2. Asiakaspalvelutyöt – töissä ei istuta toimistossa, vaan ollaan asiakaskontaktissa eli positiivinen asenne, kärsivällisyys ja kyky kuulla asiakkaita ovat välttämättömiä.
3. Työvuorosuunnittelu ja kelluttajien ohjaaminen – tähän sinulta tarvittaisiin hyvät vuorovaikutustaidot sekä into kouluttaa, valmentaa ja kantaa vastuuta vähän vaikeammistakin asioista.
4. Tulosvastuu – lopuksi vielä: numeroita tulisi ymmärtää ja olla halua askarrella niiden kanssa esim. kulujen optimoinnissa.

Kaikessa ylläolevassa ei tarvitse olla ekana työpäivänä maailmanmestaritasoa – koulutamme tietysti tehtävään ja saat meiltä tukea, jotta voidaan onnistua yhdessä! Mutta rehellisyyden nimissä – jos joku noista kuulostaa vastenmieliseltä, niin on hyvä muistaa, että ne ovat osa ihan joka päiväistä työtä.

Miksi kannattaa hakea juuri meille?

No, ei välttämättä kannatakaan. Sinun kannattaa hakea sellaiseen paikkaan, joka sopii sinun osaamiselle, elämäntilanteelle ja persoonalle. Selvitetään rekrytointiprosessissa, että olemmeko sopivia toisillemme :). 

Kaikki firmat aina sanovat, että asiakas on niille tärkein. Mitä me haluamme? Että kellumaan tuleva ihminen kokee olonsa tervetulleeksi ja viihtyy tiloissamme ja meidän kanssamme. Mielestämme paras asiakaspalvelu on sellainen, jossa päästään perinteisestä asiakaspalvelija-asiakas-jaottelusta ja ollaan vaan ihmisiä! On tärkeää, että voit olla oma mukava itsesi ja tehdä samalla asiakkaan, eli toisen ihmisen olon tervetulleeksi. 

Plussat töissä (meidän mielestä)

  • Me myydään rentoutta, keskittymistä ja palautumista. Asiakkaat ovat tosi ihania tyyppejä, jotka kokevat kellunnan tärkeäksi syystä tai toisesta. Illalla saa paremmin unta kun on viettänyt päivän tällaisten asioiden parissa, eikä ole yrittänyt myydä ihmisille jotain sellaista, jota he eivät oikeasti tarvitse tai joka päätyy yhden käytön jälkeen kaatopaikalle.
  • Floatin tiimi on pieni, hierarkia matala ja kohtaamme ihmiset tittelien takana. Tämä tarkoitaa, että pyrimme joustamaan ja tarjoamaan sulle mahdollisuuden toteuttaa itseäsi sekä töissä että vapaalla.
  • Ruuhka-aikojen ulkopuolella henkilökunta saa kellua ilmaiseksi.

Millaista ihmistä haemme?

  • Kuten työtehtävälistasta näkyy, duuni vaatii suunnitelmallisuutta ja järjestelmällisyyttä. Esimiehenä oleminen on välillä hektistä eli stressinsietokyky on tosi tärkeää. Aiempi kokemus hallinnollisista ja esihenkilötöistä ovat eduksi, muttei nyt ihan pakollisia.
  • Meillä pärjää parhaiten empaattiset ja ahkerat ihmiset – tämä on nähty ihan käytännön tasolla vuosien saatossa.
  • Firma pyrkii joustamaan ja tarvittaisiin myös sinulta kykyä ja halua tulla vastaan, kun esimerkiksi viikonloppuna on vuoro auki vaikka sairausloman vuoksi.
  • Kiinnostus mielen ja kehon hyvinvoinnista on meidän asiakkaita yhdistävä tekijä ja olisi hyvä, että myös sulla olisi intoa oppia lisää.
  • Sujuva suomen ja englannin kirjallinen ja suullinen hallinta on tärkeitä.
  • Kaikkein tärkeintä kuitenkin on, että sinun kanssa on kiva tehdä töitä. Yleensä meistä on kiva tehdä sellaisten ihmisten kanssa töitä, joiden kanssa hommat sujuu jouhevasti ja hyvällä meiningillä. 

Me olemme kohtuullisen nuori ja pieni pulju, joka oppii ja kehittyy jatkuvasti, eikä ole tarkoitus rakentaa kankeita prosesseja. Sinulla onkin huomattavissa määrin mahdollisuuksia vaikuttaa oman toimenkuvasi kehittämiseen ja firman toimintatapoihin.

Palkkauksesta ja työajoista:

Olemme Matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan palveluita koskevan työehtosopimuksen piirissä.

Palkka on 2800 €/kk, johon tulee päälle lisät sekä kannustinosa.

Työpaikka on kokoaikainen. Olemme auki aamuvarhaisesta iltamyöhään ja myös viikonloppuisin. Päällikön työaika on pääasiallisesti aamuvuoroa arkisin, mutta säännöllisesti tehdään myös iltaa ja viikonloppuja. Rooli ei ole toimistotyö, vaan suurin osa päällikön ajasta kuluu asiakkaiden ja laitteiston kanssa touhutessa. Tätä työtä ei myöskään voi tehdä etänä poislukien jokunen toimistopäivä siellä täällä.

Aikataulusta ja hakuprosessista:

Pyrimme täyttämään paikan nopeassa aikataulussa, mutta kevään 2024 aikana sinun tulisi olla rivissä. Haku on voimassa 24.3.2024 asti, mutta aloitamme kandidaattien seulonnan heti kun hakemuksia alkaa saapumaan ja täytämme paikan sopivan hakijan löydyttyä. Hakuprosessi on kaksivaiheinen, eli pari haastattelua olisi luvassa, jos sinun kyvyt ja motivaatio kohtaa meidän listojen tärkeät jutut.

Lisätietoja positiosta ja Floatista voi kysellä sähköpostitse tommi.elo@wefloat.if tai soittamalla 0503293304.

_______________________________________________

Miten haet?

Lähetä cv ja vapaamuotoinen hakemus sivun alla olevan boksin kautta tai osoitteeseen tommi.elo@wefloat.fi. Hakemus voi olla ihan perinteinen saatekirjelmä, powerpoint-show tai tee vaikka pieni video, jos se on sinulle luonnollisempi tapa kuvailla itseäsi paremmin. Hakemuksessa meitä kiinnostaa eritoten sun motivaatio, eli miksi haluaisit tulla töihin Floatille.

Olemme yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuajan loputtua.

Mikä on FLOAT?

Float Center Helsinki Oy on hyvinvointialan yritys, joka tarjoaa asiakkailleen rentouttavan lepohetken stressaavasta arjesta, hoitoa unettomuuteen ja kipuihin, sekä mahdollisuuden palautumiseen. Rentoutuminen vaatii kaksi asiaa; liikkeen pysäyttämistä ja aistiärsykkeiden minimointia. Tämä hoidetaan meillä kelluntatankin avulla.nnMeillä on Helsingissä kaksi kelluntakeskusta, Float Kallio ja Float Roba. Kalliossa olemme kelluttaneet ihmisiä jo vuodesta 2017, Roballa noin kaksi vuotta. Kelluttajia meillä on kymmenkunta ja hallinnollista työtä, markkinointia, viestintää ym hommia meillä hoitaa 2-3 henkeä, vähän tilanteesta riippuen.

Työskentelemisen perusajatus Floatilla

Inhimillisyys

Suhtaudumme asiakkaisiin meille tulevina vieraina, joskus jopa kavereina. Esittelemme itsemme asiakkaille, joita emme ole ennen tavanneet, aivan kuten esittelemme itsemme kenelle tahansa ihmisille, joita emme ole ennen tavanneet. Kohtaamme ihmiset katsomalla heitä silmiin ja olemalla heistä ja heidän hyvinvoinnistaan aidosti kiinnostuneita. Jokainen tietää, miltä tuntuu kuunnella puhelinmyyjän ulkoa opeteltua myyntipuhetta. Siitä ei oikein jää mitään käteen ja tulee tunne, että on asiakkaana vain yksi sarake hänen excel-taulukossaan. Tämmöinen ei ole kivaa kenestäkään.

Rentous

Kelluttajana ensisijainen roolisi ei ole toimia liikennepoliisina, joka koordinoi asiakkaiden liikkumista mahdollisimman tehokkaasti huoneisiin ja sieltä pois. Ensisijainen roolisi on mahdollistaa kellujille rentouttava kokemus. Välillä työssä tulee kiire, mutta tätä ei pidä asiakkaille välittää. Me myymme hiljaisuutta, rauhaa ja rentoutta – tämän tulee heijastua myös meistä.

Itsenäisyys

Meillä ei tarvitse piiloutua sääntöjen tai byrokratian taakse. Tämä ei tietysti tarkoita, etteikö joitain sääntöjä olisi, vaan sitä, että kelluttajalla on laajat mahdollisuudet tehdä päätöksiä itsenäisesti. Haluamme, että asiakkaat lähtevät meiltä tyytyväisinä ja asiakastilanteessa oleva kelluttaja tietää parhaiten, mitä tämä kulloinkin vaatii. Perusperiaate esimerkiksi on, että asiakkaalle tarjotaan yksi kahvi tai tee, mutta voit myös tehdä tilanteessa päätöksen tarjota asiakkaalle vaikka kolmea eri teetä, mikäli koet sen tilanteessa järkeväksi. n nItsenäisyyden ja itsenäisen päätöksenteon periaate ulottuu myös asiakastilanteiden ulkopuolelle. Mikäli huomaat jonkin asian olevan epäkunnossa, mieti, voisitko itse hoitaa asian (jos vaikkapa asiakaskäytössä olevan vesiastian hana vuotaa, etsi ruuvimeisseli ja kiristä ruuvi, joka hanan tiivistää). n nKaikessa yksinkertaisuudessaan kelluttajan tehtävänä on pitää paikat kunnossa ja asiakkaat tyytyväisinä. Se, millaisia ratkaisuja teet tämän tehtävän täyttämiseksi on pitkälti sinun itsenäisen päätöksenteon varassa. Ohjeita ja sääntöjä on, mutta niiden tarkoituksena on tukea tämän tehtävän täyttämistä, eikä niitä ole tarkoitus lukea kuin piru raamattua.

Click or drag a file to this area to upload.
Click or drag a file to this area to upload.